Tipaton tammikuu, tätä päivää vai vanhanaikaista hapatusta?
Kuten jouluunkin , myös vuoden aloitukseen liittyy paljon perinteitä, joista jokaisen kunnon kansalaisen tulee pitää kiinni. Joulun jälkeen kuuluu tulla A. ankara katumus B. hyvät lupaukset, joiden toteutumiseen melkein uskotaan C. paluu entiseen. Ollaan ähkyssä kaikin tavoin, on syöty liikaa herkkuja, on juotu liikaa, on riidelty liikaa, on tuhlattu liikaa rahaa ja luonnonvaroja, aiheutettu jumalaton jätevuori ja mitä kaikkea syyllisyyden aihetta voitaisiinkaan keksiä. Mutta totta toinen puoli: entä jos aivan aikuisten oikeasti pysähtyisimme tarkastelemaan valintojamme ja miten ne vaikuttavat elämäämme tällä hetkellä, viiden vuoden aikana, kymmenen, kahdenkymmenen?
Nuoren ihmisen elämän ihanuutta on se, että kaikki tapahtuu juuri tänään, huominen on ikuisuuden päässä ja kuka siitä viitsisi murhetta kantaa. Kaikista noista edellä mainituista toilailuista voisi kuitenkin sanoa, että ainakin päihteillä on vaikutusta itseemme juuri tänään, huomenna ja vielä pitkästi eteenpäinkin. Ja tytöt ja naiset ovat murtaneet lasikaton tässä suhteessa: naiset juovat kuten miehet. Huolimatta vaikka minkälaisesta kulttuurievoluutiosta rajat, jolloin alkoholi alkaa aiheuttaa merkittävää haittaa, ovat edelleen samat:
Naiset: kaksi tai enemmän annosta päivittäin TAI viisi annosta kerta TAI 16 annosta viikko
Miehet: neljä annosta tai enemmän päivittäin TAI seitsemän annosta kerta TAI 24 annosta viikko
(Annos = yksi keskiolut 33 cl, lasi viiniä 12 cl (12 %) tai ravintola-annos väkeviä 4 cl (40 %)
Vaikka haitat eivät näkyisi omasta mielestä nyt mitenkään, ne voivat olla silti olemassa. Unen laatu huononee, se ei virkistä; alkuviikko on nahkea iloisen viikonlopun jälkeen, ahdistaa ja masentaa, ei jaksa keskittyä, tökkii ja ei huvita. Maksa ei kerro mitään itsestään, sen ongelmat tulevat vasta sitten esiin, kun se lakkaa toimimasta. Ja entäs se ihmissuhdesäätö: riitoja, pahaa mieltä, pettymyksiä, yllätyksiä eikä aina niin iloisia. Eikä pankkitilikään kiitä iloista viikonloppua. Mitäs sanoisit tästä kalorimäärästä: Yksi pullollinen keskiolutta sisältää 132 kilokaloria. Vuodessa tämä aiheuttaa kymmenen kiloa ylimääräistä energiaa.
Ajatelkoot kuka mitä hyvänsä päihteistä, uskon vanhaan sääntöön: päihteitä otetaan vain ilon hetkellä ja se määrä, että ilo säilyy sekä ottaessa että jälkeen päin. Miltä kuulostaisi?
Tarja