Opiskeluterveydenhuollon terveisiä ehkäisyasioista
Seksielämän aloittaminen on yksi elämäämme eniten vaikuttavista päätöksistä ja varsinkin ”eka kerran” olosuhteet seuraavat muistoissa koko elämän ajan. Onko ensimmäinen seksikerta harkittu, turvallinen kokemus rakkaan ihmisen kanssa vai kenties satunnaisen kumppanin kanssa mahdollisesti humalassa koettu hätäinen hetki? Onko yhden yön tuttavuudelta kehdannut tai uskaltanut kysyä ehkäisystä? Seksikokemuksiin saattaa liittyä monenlaista häpeää, pelkoa seksitaudeista ja mahdollisesti myös ei-toivotusta raskaudesta. Se millainen eka kertamme on, saattaa vaikuttaa seksikäyttäytymiseemme myöhemminkin.
Arvostammeko itseämme niin paljon, että huolehdimme terveydestämme ja turvallisuudestamme myös seksitilanteissa?
Seksitaudeilta voi suojautua ainoastaan kondomilla, joten sen käyttäminen seksikontaktissa (myös suuseksissä) on tärkeää koko kontaktin ajan. Kumppanin vakuutteluun taudittomuudestaan ei voi pelkästään luottaa. Varsinkin klamydia on usein oireeton, eikä sitä tällöin voi tietää ilman sukupuolitautitestejä. Kondomi on myös ainoa ehkäisymenetelmä, jolla poika voi varmistaa raskauden ehkäisyn. Oikein käytettynä kondomi suojaa tehokkaasti raskaudelta. Jälkiehkäisy ei ole ehkäisymenetelmä, mutta se on hyvä muistaa, jos raskaudenehkäisy ei onnistu tai toimi odotetulla tavalla tytön ja pojan välisessä seksikontaktissa. Täytyy kuitenkin muistaa, että jälkiehkäisytabletti ei suojaa seksitaudeilta.
Tuplaehkäisy eli kondomin lisäksi joku muu ehkäisymenetelmä, esim. e-pillerit, on paras ehkäisykeino tytön ja pojan välisissä yhdynnöissä silloin, kun seurustelu ei ole vielä vakiintunut. Kun suhde on vakiintunut ja molemmat ovat käyneet sukupuolitautitesteissä, voi kondomin jättää pois. Huolellisesti ohjeita noudattaen käytettynä hormonaalisten valmisteiden teho raskauden ehkäisyssä on lähes 100%.
Seurusteluun, seksiin, seksuaalisuuteen, sukupuoli-identiteettiin ja ihmissuhteisiin liittyy paljon asioita ja kysymyksiä, jotka saattavat mietityttää. Me terkkarit olemme täällä opiskeluterveydenhuollossa sitä varten, että meiltä voi kysyä myös niistä arimmista ja vaikeimmista asioista. Lisäksi meillä on opiskeluterveydenhoitajia, joilla on seksuaalineuvojan koulutus – myös heille voi ajan varata.
Eli älä jää yksin, vaan tule rohkeasti terkkarin luo, jos joku asia mietityttää!
Keväisin terveisin opiskeluterveydenhuollon puolesta,
terveydenhoitaja Tuula
Linkkejä:
Opiskelijoiden terveydenhuolto Kuopiossa
Kuopion kaupungin sukupuolitautien vastaanotto