Miten tästä tunteesta pääsee eroon?

Se tyyppi oli aluksi oikeastaan todella ärsyttävä. Se puhui ihan liikaa ja lähinnä itsestään. Kaikki muut katsoi sitä ja sitten se puhui vähän lisää. Kuinka erinomaisen hienoja asioita se oli omasta mielestään tehnyt. Voi ei, ole hiljaa. Voi ei, nyt se tulee tänne. Nyt äkkiä, keksi jotain hauskaa sanottavaa, keksi keksi, äääh käännä selk…

-Moi! Sä näytät siltä että sä vihaat mua.

Siitä se sitten lähti. Se tyyppi, Tuomas, puhui edelleen paljon, mutta ei ne jutut ollutkaan siitä itsestään vaan kaikenlaisista asioista. Se oli ihanaa, kun se puhui. Esimerkiksi siitä, että elokuvissa kultakalat on aina pienissä maljoissa yksin, vaikka oikeasti kultakala on lajityypillisesti parvikala. Ja jos kultakala joutuu olemaan yksin akvaariossa, se väsyy ja masentuu.

Sitten minäkin aloin puhua. Kerroin Tuomakselle sellaisia asioita, joita en ollut koskaan kertonut kenellekään. Esimerkiksi sen, että opin ajamaan pyörällä vasta 12-vuotiaana. Ja sen, että en uskalla tehdä moniakaan asioita, mutta osaan olla rohkea silloin jos joku käyttäytyy huonosti. Tuomas ei koskaan nauranut niille asioille väärällä tavalla. Jos se nauroi, niin se oli hyväntahtoista ja sitten minuakin alkoi naurattaa. Olin salaa ylpeä siitä, että me oltiin yhdessä.

Olin vähän mustasukkainen, sen myönnän. En välttämättä ollut täysin varma siitä, että Tuomas tykkäisi minusta oikeasti. Siitä tuli välillä riitaa ja nyt vasta ymmärrän, että se varmaankin loukkasi, kun kyseenalaistin. Mitä siihen voi edes sanoa takaisin? Jos minä sanon, ettei se tykkää ja se oikeasti tykkää. Sehän on pattitilanne. Mutta en kuitenkaan saanut sitä tunnetta, että voisin olla ihan varma. Kaikki muuthan on paljon kauniimpia ja hauskempia. Varsinkin Petra. Tuomas suuttui ja sanoi, että vertaaminen on ihan järjetöntä, mutta minun mielestäni se oli täysin järkevää.

Jotain muuttui. Tuomas vetäytyi. Se ei enää laittanut yhtäkään sydäntä viesteihin. Tuomaksen puhe muuttui kamalaksi jorinaksi. Sitä oli tylsää kuunnella ja minun teki mieli kiljua raivosta. Tajuaako Tuomas edes mitä se jauhaa! Sitten Tuomas kertoi, että ne alkaa käydä Petran kanssa salilla. Sitten ne alkoi käydä myös lenkillä ja elokuvissa. Kohta Tuomas ei enää puhunut liikaa tai liikaa tylsiä asioita, vaan Tuomas puhui Petrasta. Ainakin se tuntui siltä. Yhtenä päivänä Tuomas sanoi haluavansa erota. Koska siitä ei enää tuntunut siltä, että olisin tyttöystävä. Tuomaksesta tuntui että olin kaveri, joka oli koko ajan huonolla tuulella.

Kerroin erosta äidille ja äiti kertoi Väinöstä, joka soitti kitaraa ja jota äiti miettii välillä vieläkin. Vaikka siitä on yli 20 vuotta aikaa. Sanoin äidille, ettei äiti tainnut oikein ymmärtää ja äiti vastasi ymmärtävänsä täysin. ”Noin käy varmaan kaikille. Eroja tulee ja joskus on vaikeaa unohtaa. Mutta elämä jatkuu ja jokainen aikuistuu ja kasvaa. Tiedät mitä tarkoitan, kun olet vähän vanhempi.” Kaverit sanoivat, että löydän jonkun paremman. Vaikka nyt heti saman tien.

Minä en halunnut unohtaa. Ollenkaan. Minulla oli paha mieli ja muistelin koko ajan sitä, miten hauskaa meillä oli Tuomaksen kanssa. Ja miten söpö se on, kun se keskittyy tekemään jotain. Ja miten typerältä se kuulostaa, kun se lässyttää meidän koiralle. Tuomas sanoi, että on silläkin paha mieli, mutta oli silti parempi erota. No totta kai oli parempi erota, sittenhän Tuomas sai alkaa seurustella Petran kanssa! Tuomas sanoi, ettei ne seurustele, eikä Petra liity eroon mitenkään. Minä suutuin Tuomakselle ja olin vielä vihaisempi, kun Tuomas ei suuttunut takaisin. Minusta tuntui, että Tuomas ei halunnut enää jutella erosta. Tuomas sanoi, että voidaan vielä jutella, mutta ei kuitenkaan koskaan itse aloittanut keskustelua. Jatkoi vaan elämäänsä, typerä juntti. Ei aloittanut enää mitään keskustelua, mutta vastaili kuuliaisesti jos minä kysyin jotain.

Miten voi jutella sellaisen ihmisen kanssa, joka ei juttele takaisin? Minua alkoi pian ahdistaa. Tuntui, ettei kukaan oikein ymmärtänyt. En tiennyt, miksi Tuomaksesta alkoi yhtäkkiä tuntua, että olen kaveri. Minä halusin Tuomaksen takaisin. Laitoin Tuomakselle koko ajan viestejä, halusin nähdä, pyysin että nähtäisiin, pyysin Tuomasta mukaan kaupungille ja kävelylle. Kerran yritin pussata sitä ja silloin Tuomas näytti surulliselta. Minä menin kotiin ja itkin. Itkin seuraavanakin päivänä ja taas seuraavana. Sitten äiti sanoi, että minulla on varmaan sydänsuruja. Miten niistä pääsee eroon?

Äiti sanoi, että ajattele joka päivä edes yksi huono muisto Tuomaksesta. Älä seuraa mitä Tuomas tekee Instagramissa tai snäpissä. Ajattele realistisesti, mieti miksi erositte. Sano Tuomakselle ääneen mitä ajattelet, äläkä mieti asioita vain itseksesi. Vietä aikaa kavereiden kanssa ja tee kaikkea mukavaa. Muista miten paljon välitit, mutta älä tee muistoista sydämeesi kotia. Päästä Tuomaksesta irti, anna Tuomaksen mennä. Ja lopulta kuitenkin… sydänsuruihin auttaa parhaiten aika.

Nyt erosta on aikaa 3 vuotta. Minä ajattelen Tuomasta välillä. Ja ymmärrän mitä äiti tarkoitti Väinöstä puhuessaan.

Tarinan on kirjoittanut psykologi Tuula, joka työskenteli aikaisemmin 2.asteen psykologina.